| Smile for the camera! |
Viime viikonloppuna oltiin Swakopissa. (minä siis jo toista kertaa :D) Koska oli pakko päästä hyppää laskuvarjolla. Ja onneks läksin, koska se oli ehkä siisteintä ikinä!!! Pikkasen on hatarat muistikuvat ihan hypyn alusta, mutmut.. Hyppäisin ehdottomast uudelleenkin.Vapaapudotus kesti n.30s, sinä aikana oli vaikee hengittää ja vaikee pitää silmät auki :D
| Puspus |
| Turvallisesti maankamaralla |
| Walvis Bay ja flamingot |
Tiistaina päätettiin tanskalaisten tyttöjen kanssa mennä tutustumaan tubiosastoon. Se vasta mielenkiitoinen reissu olikii. Vastaanotto osastolla oli aivan jäätävän kylmä, kukaan ei puhunut meille mitään, ei edes sanonnut huomenta. Siinä sitten tönötettiin kolmestaa hölmistyneinä, kunnes joku huikkasi meidät töihin. Viihdyttiin osastolla noin tunti ja päätettiin että lähdetään pois. Mut oli mielenkiintoista nähdä minkälainen täällä toi tb osasto on. Vain parilla hoitajalla oli maski kasvoilla, kaikki ovet osastolla auki. Huoneissa oli 4-10 potilasta, mutta sentään miehet ja naiset oli eri huoneissa.
Me laitettiin maskit kasvoille jo ulkona :D
Lasten tubit hoidetaan lasten osastolla, mutta siällä ne on samassa kaikkien muiden kanssa. Asiasta kysyttäessä hoitaja sanoi meille että vauvat eivät levitä/tartuta tubia!! WHAT! No joo ehkä ei niin helposti, mut kuitenkii...
Ja tälläsia tarroja oli tb osastolla melkein joka ovessa. Siinä siis lukee että: Open the door! Fresh air fights TB. En ihmettele yhtään että täällä on niin paljon tubia. Eristys ei oo mikään eristys. Ja kaikki multiresistentit tubitkii on monen hengen huoneissa ja ovet sepposen selällään.
TB osaston jälkeen mentiin AIDS klinikalle tutustumaan, mutta vastaanotto siällä myös oli hyvin jäätävä. No päästiin kyllä lääkärin vastaanotolle kuuntelemaan ja katselemaan mitä ne siällä touhuaa. Mutta se oli aivan turhaa, lääkäri käytti ehkä 2min yhteen potilaaseen, kirjoitti labroja tai lääkkeitä ja lähetti pois. En siis oppinu siällä myhtään mitään AIDSista. Ja ne ihmetteli siällä kans et mitä me oikeen tehdään siällä? Joo olipahan päivä.
Loppuviikosta olinkii sitte taas enskassa. Ja siitä tykkään edelleen ehkä kaikista eniten! Mut oli kyl taas yks melko kuumottava tilanne dressing roomissa. Oltiin siis ainoastaan kolme opiskelijaa siinä kun sinne tuli mies rokotuksia ottamaan. Ei siinä mitään et oltiin kolmestaan, mutta just ennen kun oltiin rokotetta tuikkaamassa niin näin että sillä oli pistooli mukana. Mut loppu hyvin kaikki hyvin. Äiti älä panikoi :D
| Crazy friend Ruth :D |
| Tää kuva napattu matkalla Swakopmundista Windhoekiin |
Enää reilu viikko jäljellä ja ens viikon meinaanki viettää synnärillä. Jos vaikka pääsis siälläkin nyt tositoimiin. Innolla odoton siis.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti